12.3.2012

state team tennis, round 1

Team tenniksen tavoitteena on paasta Austin, Texasiin pelaamaan tennista muiden hyvien tiimien kanssa. Sita ennen taytyy kuitenkin paasta lapi Regionalseista, jotka mun koulu itseasiassa voitti pari viikkoa takaperin. Torstaina puolenpaivan aikoihin lahdettiin sitten joukkueen kanssa kohti Austinia. Koko tiimi oli ahtautunut bussiin, soitettiin musiikkia, nukuttiin ja toivottiin parasta - saaennuste naytti nimittain erittain huonolle. Lahdettiin kaatosateessa ja tultiin takaisin kaatosateessa. Meille osui niin huono tuuri, etta vetta tuli kaatamalla kolme paivaa putkeen no matter where we went. Yritettiin kaikkemme, etta paastaisiin pelaamaan: ajettiin ympari Austinin lahioita toivoen sateen loppumista, jokaisena sadettomana hetkena oltiin kuivaamassa kenttia (yhteensa kolme kertaa perjantain aikana. voin kertoa, etta se ei oo mitaan nopeeta puuhaa), ja odotettiin karsivallisesti. Joku ylaherra oli kuitenkin kaikkea tata vastaan, eika paasty pelaamaan yhtaan pelia.

Sen sijaan hengailtiin sitten ostarilla, syotiin ja viettiin aikaa jengin kanssa. Tunnelma oli kuitenkin masentunut suurimmaksi osaksi, silla meilla oli hirvea hinku paasta pelaamaan. Tama vuosi olisi ollut meidan koulun paras mahdollisuus voittaa koko homma, ja kaikenlisaksi meidan viimeinen vuosi 2A kouluna - ensi vuonna ollaan 3A, jolloin mahdollisuus Stateen on erittain epatodennakoinen. Puhumattakaan siita, etta taa oli mun ainoa kerta taalla!

Lauantai aamuna odotettiin ja odotettiin, mutta lopulta meidan oli pakko myontaa, ettei tasta tulisi mitaan. Top 4 koulut pitivat kuitenkin palaverin, etta miten tassa pitaisi nyt toimia. Statea ei voitaisi jarjestaa uudestaan tuosta noin vain, silla kaikilla kouluilla ei olisi varaa maksaa toista kertaa. Top nelikko paatti kuitenkin, etta nama koulut pelaisivat palkintosijoista huhtikuussa - ja meidan koulu on top nelosessa! Tunnelma nousi kattoon hujauksessa, eli loppu hyvin kaikki hyvin. Jos totta puhutaan niin tama on vain parempi; meidan ei tarvitse pelata "turhia peleja" silla ollaan automaattisesti ainakin neljansia - mita oltaisiin oltu joka tapauksessa. Sita paitsi, saatiin viettaa koko viikonloppu hyvassa seurassa ja nyt saadaan tehda se uudestaan! Round 2, here we come!

140
@ Chili's bathroom
475
@ Firehouse subs
139
106
Koulun piti kustantaa ruoka talla matkalla, joten kaytiin syomassa ulkona yhteensa nelja kertaa. Aamupala kuului hotellin hintaan. Matkan alussa meille jaettiin myos "Goody bagit," jotka sisalsi kekseja ja muuta pienta snackia. HINT: Chili'sin kanawrap on muuten erittain hyvaa!
325
209
491
Olin kuullut muilta tiimin jasenilta, etta State on koko vuoden paras kokemus, silla koko ryhma lahentyy huomattavasti. Huomasin saman, taa on ehdottomasti yksi koko vuoden kohokohdista. Saatoin vaan randomisti menna kavereiden huoneisiin yopuvussa, pelattiin Just Dancea, naurettiin kaikelle ihan tyhmalle, ja muutenkin tuntui, etta ollaan tassa yhdessa. Suurelta draamaltakin valtyttiin tyttojen osastolta - mita nyt jotain pienta aina loytyy!
076
049
022
Nukkuminen oli suuri osa talla matkalla, koska ei paasty pelaamaan. Tyynyja ja peittoja loytyi kaikkialta, ja muut antoivat rauhan nukkua niille, jotka halusivat. Kotiin tullessa taisi olla ihan koko tunnin hiljaisuus bussissa, koska kaikki olivat taju kankaalla. :-D Hassua, silla me ei todellakaan tehty mitaan talla reissulla.
149
Hotellista loytyi uima-allas, jossa vietettiin aikaa.
380

2 kommenttia:

  1. oii ihania kuvia! harmi ettette päässy pelaa mut ainaki se järjestetää sit uudestaa! :) hei ootko vaihtanu noita taustalla olevia kuvia? (: oot oikeesti tositosi kaunis ja ihanan ruskeeeeee ja sulla näyttää olevan siellä iha sairaa kivaa (---:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon, ihana oot! En oo kylla vaihtanut, mutta voisin kylla! Olisi hauska pistaa vahan tuoreempia kuvia. Pistan harkintaan :--)

      Poista